Millainen on diginatiivi oppilas?

Helena ja Juho pohtivat diginatiivin oppilaan olemusta ja pyrkivät vastaamaan kysymykseen” Millaiset ovat diginatiivin oppilaan haasteet tämän päivän koulussa?”

Puolitoistavuotias lapsenlapsi seisoo portailla käsi korvalla: tät-tät-tää, tää-tä! Äänenpainot vaihtelevat rauhallisesta kiihkeämpään; lapsi puhuu kuvitteelliseen puhelimeen. Parin viikon päästä mummin puhelimeen kilahtaa kuvaviesti, jossa näkyy vaaleaa seinää ja tumma päälaki: lapsen ottama selfie.

Diginatiivit ovat ensimmäinen sukupolvi, joka on kasvanut uuden teknologian aikakaudella ja he ovat käyttäneet kännyköitä, tietokoneita, mp3-soittimia ja digitaalikameroita jo lapsesta asti. Heitä kuvataan usein laajasti verkottuneiksi ja nopeiksi tiedonkäsittelijöiksi, jotka pystyvät tekemään yhtäaikaa useita eri asioita, multitaskaamaan.

Onpa väitetty, että teknologian keskellä varttuminen on vaikuttanut diginatiivien ajattelutapaan ja tiedonkäsittelyn prosesseihin niin, että diginatiiveilla olisi kokonaan erilainen tapa oppia kuin aikaisemmilla sukupolvilla.

Toisaalta on esitetty, että koko termi on harhaanjohtava, koska samankin ikäluokan sisällä yksilöiden väliset erot ovat suuret. Samoin on kyseenalaistettu myös sitä, onnistuuko todellakin monen asian yhtäaikainen suorittaminen vai heikkeneekö suoritustaso kaikilla osa-alueilla.

DN

Kuva 1. ”Learning, exploring, writing” –blogi http://bit.ly/1atPfe8.

Diginatiivin oppilaan haasteet koulussa

Koulussa on perinteisesti käytetty oppikirjoja ja perinteistä mediaa, on edetty lineaarisesti, yksi asia kerrallaan loppuun asti suorittaen. Oppiainerajat ovat olleet selkeitä, kynä ja paperi kaikille yhteisiä työvälineitä. Satunnaisia ryhmätöitä lukuunottamatta opiskelu on tapahtunut hyvin pitkälti yksin ja monesti melkoisen opettajajohtoisesti. Koulutyö on jyrkästi erotettu vapaa-ajasta ja on arvotettu selvästi vapaa-aikaa tärkeämmäksi.

On kuitenkin todettava, että monessa koulussa on jo lähdetty kehittämään opetusta pois perinteisiltä uomilta ja edetty pitkällekin. Uutta teknologiaa on käytössä ja oppimiskulttuuria uusitaan niin oppimisympäristön kuin -menetelmienkin osalta. Koululaitoksen sisällä on toki aina ollut kehitystä, mutta käytännön arkityöhön muutokset pesiytyvät hitaasti. Niinpä edelläkävijäkoulujen ja -opettajien ero perinteisiä menetelmiä käyttäviin oppilaitoksiin ja opettajiin on suuri ja tämä ero tullee aina säilymään; suuri laiva kääntyy hitaasti, vaikka ruorissa olisikin edistyksellinen ja uusia väyliä etsivä kippari. Koulun johtajalla onkin suuri rooli motivoida opettajakuntaansa rohkeasti hyödyntämään uutta teknologiaa oppimisen apuna sekä kannustaa osallistumaan aiheeseen liittyviin koulutuksiin.

Diginatiivin ensimmäinen haaste voi olla opettaja. Jos opettaja järjestää luokan pulpetit riveihin ja vaatii oppitunnin mittaista hiljentymistä omalla paikalla voi diginatiivin työskentely jäädä kovinkin vajavaiseksi, hän kun haluaisi toimia ja vielä mieluiten yhdessä toisten kanssa. Diginatiivi olisi myös valmis lähtemään ulos luokkahuoneesta, hän on ehkä oivaltanut, että oppimista tapahtuu kaikkialla, mutta jos opettaja rajaa oppimisympäristön neljän seinän sisään niin oppimismahdollisuudet kaventuvat.

Uuden teknologian käytössä oppilas voi olla taitavampi kuin opettajansa; opettajalta vaaditaan tällöin rohkeutta ja heittäytymistä uuteen tilanteeseen mikäli hän ei halua olla esteenä oppilaan etenemiselle. Opettajalla on myös ainutlaatuinen mahdollisuus kysellä ja oppia oppilaaltaan teknologian käytössä. Tällöin oppilas pääsee mahdollisesti loistamaan osaamisellaan. Toisaalta opettajat toimivat koululaitoksen sisällä hyvinkin itsenäisesti. Niinpä eri opettajien ja koulujen välillä voi olla suuriakin eroja ja on täysin mahdollista, että oppilas kohtaa täysin erilaisen toimintakulttuurin kahdessa vaikkapa lähekkäinkin sijaitsevassa koulussa tai jopa saman koulun viereisissä luokissa.

Uusi teknologia vaatii rahallisia satsauksia tiukassa taloustilanteessa ja teknologiaan kohdistetusta rahasta voi olla helppo lyhytjänteisesti leikata. Onko näin ollen uusi teknologia ja sen mukanaan tuoma uusi oppimisympäristö se vedenjakaja, joka kääntää koulujen kehityksen eri suuntiin? Onhan peruskoulumme tähän asti ollut tunnettu myös siitä, että koulujen väliset erot valtakunnallisesti ovat pieniä.

Diginatiivi lapsi osaa usein käyttää hyvin omaa henkilökohtaista kännykkää tai tablettia viihdekäytössä, mutta tarvitsee ohjausta ja neuvoja saman laitteen käyttämisessä tehokkaaseen ja tietoturvalliseen tiedonhakuun ja hyötykäyttöön. Tästä myös opettajan tulee olla tietoinen; oppilas voi näyttää näppärältä teknisten laitteiden käyttäjältä, mutta kun jotain ongelmia tulee, osaamista ei välttämättä löydykään. Oppilas ei välttämättä osaa myöskään suodattaa haitallista materiaalia internetistä ja voi hämmentyä sellaisen kohtaamisesta. Onkin syytä käydä läpi, että mikäli internetistä löytyy jotain sellaista, mikä hämmentää tai pelottaa, tulee siitä kertoa aikuiselle, jotta asia ei jää painamaan mieltä.

Osalla oppilaista tulee helposti kiusaus pelata ja tehdä muuta viihdekäyttöä henkilökohtaisella laitteellaan opiskelun sijaan. Haasteita voi myös tuottaa perinteisen tietokoneen käyttö, esimerkkinä näppäimistön tehokas hyödyntäminen ja perinteisten office-ohjelmistojen käyttäminen. Tämän vuoksi koulussa tulisi käyttää myös perinteisiä tietokoneita, jotta oppilas oppii käyttämään myös niitä, kuitenkin suurin osa työelämän ohjelmistoista on rakennettu perinteiseen pc-ympäristöön.

Tabletit ja muut mobiililaitteet on tehty nykyään mahdollisimman helposti lähestyttäviksi ja niiden käteväkään käyttö ei vaadi käyttäjältään kovin paljoa tietämystä teknologiasta. Onkin hyvä, että uuteen opetussuunnitelmaan suunnitellaan osaksi ohjelmoinnin opiskelua; tällöin oppilaat saavat perustietoa ja ymmärrystä siitä, mitä heidän käyttämiensä ohjelmien taustalla tapahtuu. Opettajan on syytä huomioida, että erot oppilaiden teknologiaosaamisessa ovat valtavia riippuen heidän kiinnostuksen kohteistaan. Ei voi ajatella siten, että koska oppilas on ns. diginatiivisukupolvea, hän automaattisesti osaa käyttää internettiä ja mobiililaitteita tehokkaasti.

Nykyisin puhutaan paljon siitä, että suomalaisessa koulussa kyllä opitaan, mutta ei viihdytä. Edellä viitattiin siihen, että diginatiivi oppii ja käsittelee informaatiota eri lailla kuin aikaisemmat sukupolvet. Nykykoulussa on paljon lapsia, joiden on vaikea ponnistella ja nähdä vaivaa. He haluaisivat osata asian heti eivätkä jaksa harjoitella pitkäjänteisesti. Sitäkö on diginatiivin muuttunut oppimistapa? Koko ajan pitää olla hauskaa, työtehtävien tulee vaihtua nopeassa tahdissa ja palautetta tulee saada välittömästi ja jatkuvasti? Perinteisessä koulussa tällainen oppilas koetaan hankalaksi ja ongelmalliseksi. Uudessa oppimiskulttuurissa hänen aktiivisuuttaan tuetaan ja osallisuuttaan ja vaikutusmahdollisuuksiaan lisätään. Onko viihtyminen sitä, että koko ajan on hauskaa vai sitä, että tuntee itsensä tärkeäksi ja tekemänsä työn merkitykselliseksi? Onko koulussa viihtymisessä pohjimmiltaan kysymys kohtaamisesta: oppilaan ja opettajan välisestä kohtaamisesta, oppilaan ja oppilaan välisestä kohtaamisesta ja oppilaan ja tehtävän välisestä kohtaamisesta?

Mainokset